lauantai 29. syyskuuta 2012

Sokerihiiri

Kovasti yritin ehtiä tekemään sivua jo ensimmäiseen Vuoroin vieraissa -haasteeseen, mutta en vaan ennättänyt. Nyt sitten päätin tsempata ja pitkin viikkoa olen sivua työstänyt ja lopulta eilen sain sen valmiiksi. VV-haasteessa #2 inspiraatiota haettiin Riikan työstä. En omista gessoja, enkä mistejä, mutta halusin kuitenkin työstää pohjaa, joten käytin ihan tavan maaleja. Leikkelin ruudukon käsin (liian ohuelle paperille, ruudut levähtivät maalatessa), mutta ei se itseasiassa lopputulosta haitannut! Sitten perhosnapilla leimailin valkoisia ja vaaleanpunaisia perhosia ja vaaleanpunaisella maalisekoituksella tein valumia. Riikalta yritin ottaa vaikutteita paperien käytössä ja runsaissa koristuksissa. "Sokerihiiri" on kirjoitettu hempeillä vaaleanpunaisilla kirjaimilla (näkyvät paremmin livenä) ja thickerssejä oli kans laitettava, kun niitä Riikkakin käyttää. Pieni teipin pala kuvan alareunassa on hillopurkista - se oli niin söpö, et oli pakko laittaa sivuun! Kuvassa olen minä noin yhden vanhana ja tietysti pulla kädessä;)


maanantai 24. syyskuuta 2012

Post it.



Ilahduin kovasti, kun sain tällaisen ihanuuden Marikalta, kiitos ja kumarrus:) Omalta osalta skräppäilyt on ollut vähissä, kun päivät menevät ihmetellessä pienen kasvua. On tämä kyllä ihanaa aikaa! Ja aikaa skräppäilyille on sitten joskus taas enemmän... Nyt nautitaan tästä!

Yleensä olen laiska jatkamaan näitä, mutta nyt päätin tsempata ja laittaa tämän eteenpäin Ninarskulle, Anniskalle, Tuttelille, Maikolle ja Tellimarialle.

Inspiroivaa, askartelun täyteistä syksyä kaikille!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Post it ja liitä blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kärpässieni

Tiedättekö laulun on "On syksy niin ihmeellinen"? Se on minusta ihana ja on soinut päässäni nyt aikalailla, joten se inspiroi minut tekemään tämän syksyisen sivun skissedillan haasteeseen #176. Suloisen kärpässieni kuvan otin vaunulenkillä ja vasta kotona huomasin, että sienen jalan vieressä on etanakin;) Värit sivuun tulivat kuvasta. Aluksi roiskin valkoista maalia täpliksi, mutta näytti hölmölle, joten levitin täplät sivuun. Punaista mustetta hankasin vanhalla pankkikortilla. Muuten sivussa on käytetty paperia, teippiä ja muutamaa kiekurakoristetta. Otsikko on siis siitä laulusta. Vaihdoin luonnokseen nähden otsikon ja tarinoinnin paikkaa.



This page is for skissedilla's challenge #176. Sketch was very lovely. I was inspired by a Finnish song. That song is telling about how amazing autumn is. All the colours that I used, came from the picture. I have used two diffent papers, washitape and some ornaments. Topic is from that song. I did some painting. I used white paint and red ink.

"On syksy niin ihmeellinen, minä kaikkea ymmärrä en.
Miten muutoksen saa koko kesäinen maa?
Värit hehkuvat nyt loistossaan."
- Ihanaa syksyä kaikille!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Mun jalat

Päätin skräpätä p*skarteluhaasteeseen #153 tämän kummityttöni ottaman kuvan. Olen antanut neitokaisen kuvata kamerallani pienestä pitäen ja neiti osaa jo etsiä kamerani kassista, jotta pääsisi sillä kuvailemaan. Sitä iloa on ihana seurata, kun pieni havainnoi maailmaa kameran läpi, niin innostuneesti! Haasteessa piti käyttää aakkostarroja ja ne on nyt on luonnollisesti otsikossa x3. Muuten sivu syntyi kuvan värien innoittamana: kuviopapereita, teippejä, muutama haaraniitti ja talo (,jonka leikkasin kuviopaperista) ja tietty maaliroiskeet, jotka onnistuivat mielestäni tällä kertaa aikas hyvin:)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kosketus

Nyt olen ajoissa valmiina skissedillan haasteeseen #174. Sivusta ei tullut aivan sellainen kuin alunperin ajattellin, sillä maalailut menivät mönkään ja jouduin päälle teippailla, mutta ihan kivat nuo teippailutkin kai ovat. Tarinointi on lapuissa kuvan takana. Päiväkakkarat on leikattu kuviopaperista ja terälehtien välit leikkasin, niin sain ne koholle.

This page is for skissedilla's challenge #174. This page is different than I planned, because paintings went wrong, so I had to use tapes. But I guess, it's ok this way. I cut those flowers from the patternpaper. Journaling is behind the papers. And the topic is "touch".