tiistai 27. tammikuuta 2015

Snadista saakka

Voihan suihkeet! Ihailen aina kuinka hienoja suihkeita ja maaliroiskeita muut onnisuvat tekemään, mutta itselläni homma useimmiten menee pieleen jollain tavalla. Niin nytkin. Suihkeet sain suunnilleen silleen kuin olin ajatellut, mutta kun kirjoitin tarinointia, niin kädellä onnistuin levittämään musteen ja kun yritin suihkia uutta, niin alareuna meni totaalisen pilalle - ei auttanut kuin leikata koko alareunan mittainen suikale kuviopaperia peittämään mokiana.

Muuten sivu syntyi nopeaan tahtiin. Aina kun ehdin skräppäilemään, niin olen jotenkin ihan intoa täynnä ja sivut valmistuvat vaivatta (pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta). Osallistun sivulla p*skiksen haasteeseen #262, jossa piti käyttää vinoneliöitä. Vinoneliöt leikkasin kuviopaperista koristeeksi sivun ylälaitaan.

Kuva on minulle jotenkin tosi rakas. Meidän pieni tapittaa peliä isin sylissä panda kainalossa. Pieni viihtyy hallilla hyvin ja menee siellä kuin vanha tekijä. Tietty jätski myös kuuluu olennaisena osana peli-iltoihin. Yleensä kaksi erää on sopiva aika ja sitten saakin jo suunnata kotiin nukkumaan. Pienestä se on näköjään aloitettava tuo fanittaminen<3 Meillä pieni on usein leikeissäänkin menossa "IFKoon jäähallille" ja leikissäkin syödään aina "tätyä" eli jätskiä. Niin arki ja leikki nivoutuu yhteen.

Iloista viikkoa kaikille!


tiistai 6. tammikuuta 2015

Lintukirja

Tervehdys taas tosi pitkän tauon jälkeen. Kaikenlaista on tullut touhuttua tässä välissä, mutta en minä skräppäystä ole unohtanut ja on joitakin sivujakin syntynyt. Eräs syy siihen miksi skräppäily on vähän jäissä ja project life tosi pahasti jäässä, on se että meidän tulostin on viime aikoina temppuillut. Tässä kuitenkin tämän vuoden eka leiska, mikä syntyi p*skarteluhaasteen bingon innoittamana. Bingorivini on chipboard - tähti - valokuva. Sivua oli ihan superhauska tehdä. Käytin sivussa vain erilaisia papereita ja yhtä valmista koristetta -> bongaatko mikä? Ja saksilla tietty saksin ja tekstit kirjoitin kirjoituskoneella. 

Sivusta tuli sopivan lapsekas ja sain taas yhden hauskan lapsen touhun/muiston talletetuksi. Meillä nimittäin pieni luokittelee ihan kaiken esimerkiksi pikkuautot, muumihahmot, kirjojen kuvissa olevat asiat ja ne on sitten aina tietyn saman henkilön juttuja:)  Tuosta lintukirjasta hän osoittaa kuvan lintua, soittaa ääneen ja sanoo aina kenen lintu se on.

Iloista alkanutta vuotta kaikille!