lauantai 29. kesäkuuta 2013

K

kesä, kortteja, kuulumisia
Ihana kesä, tosin minun makuun välillä on ollut turhankin lämmintä. Mutta paljon kaikkea kivaa on tullut touhuttua maalla ja kaupungissa. Tällä viikolla minulla oli kaksi hyvää syytä kaivaa askartelutarvikkeita esille ja väkerrellä kortteja. 
(Pari skräppisivuakin on tekeillä, ettei ihan pelkäksi kortteiluksi muutu minun elämäni...)
Tämä ensimmäinen kortti meni ystäväni tytölle pienen kesälahjan kera. Ranskani on sen verran ruosteessa, että jouduin googlettamaan muistinko oikein, mikä on ranskaksi pieni tyttö (ihme kyllä muistin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen!) Oli oikein leppoisa kesäpäivä Helsingissä ystäväni ja pikkuisten kanssa. Kävimme herkuttelemassa salaateilla ja vaunuttelimme vähän alennusmyynneissä. Ostimme sitten samanlaiset housut Popilta syksyn kuraleikkeihin;)
Tälle viikolle sattui myös toisen mummin syntymäpäivä ja hänelle askartelin näin kesäisen kortin. Aikaa taisi mennä noin 2 minuuttia, heh! Mutta söpö siitä tuli, vaikka nopeasti sen teinkin. Itse tykkäsin jotenkin tosi paljon tämän kortin väreistä ja yksinkertaisuudesta. Vaikka simppeleitähän nämä molemmat kortit ovat - ehkä yksinkertaisuus on tyylini kortteilussa?

1 kommentti:

  1. Kerrassaan ihania ja kauniita kuvatuksia ja muitakin askareita <3 pitääpäs tulla jatkossa kurkkimaan useemmin!

    VastaaPoista