maanantai 1. heinäkuuta 2013

Vaunuissa

Tätä sivua on tehty hartaasti ja rakkaudella<3
Skräppihetket haasteessa #11 piti käyttää ompelua ja sen innoittamana tein tämän sivun. Luonnoksen käyttäminen oli vapaaehtoista, joten käytin sitä mukaillen (vähän paperien asettelussa). Aluksi lähdin tekemään sivua valkoiseen taustaan, mikä oli jotenkin ankea ja sivu jäikin vaiheeseen. Eräänä päivänä sitten huomasin, että valkoisen toisella puolella olikin näin kiva kuviopaperi, johon muut valitsemani paperit sopivat, joten revin kuvan ja kuviopaperit ja teippasin tälle puolelle. Synttärinäni sain isoäidiltäni ison kasan vanhoja nappeja ja nyt niitä päätyi roppakaupalla tähän sivuun tuomaan väriä. Alkaessani suunnittelemaan ompeleita huomasin kuinka kivalle ihan vaan lanka kuvan ympärillä näytti, joten ompelin sen muutamalla pistolla kiinni. Lopuksi vielä surautin reunat koneella tuomaan sivuun ryhtiä.

Kuva on vaunumatkalta leikkipuistoon, jossa nykyään käymme melkein päivittäin  ja lisäksi käymme vielä iltaisin oman pihan hiekkalaatikolla. Pikkunen tykkää ihan kauheasti olla ulkona, keinua, leikkiä hiekkaleikkejä ja tutkia kiviä. Mun oli PAKKO ottaa tämä kuva, kun toinen nukkui niiiiin lungisti vaunuissa jalka tuen päällä. Kuva on jotenkin ihan mun lemppari, en tiedä miksi!?

12 kommenttia:

  1. Taustapaperin vaihto kannatti-leiskasi on upea! Siksakki on aina hyvä valinta;-) Tykkään myös värivalinnoistasi kovasti!

    VastaaPoista
  2. Onpa hauska kuva :)
    Ihanan paljon olet saanut laitettua nappeja samaan leiskaan, ilman että näyttää sotkuiselta!
    Oikea hyvänmielen työ!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva, sik-sak-raitainen taustapaperi, ja saman sävyinen raitapöksy vaunuissa on mainio yhdistävä tekijä. Kyllä pikku veijari tosiaan osaa ottaa elämän rennosti. Tää on vallan leikkisä työ!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen sivu ja hienosti olet käyttänyt lankaa kuvaa tehostamaan :) Kiitos kun osallistuit Skräppihetket haasteeseen!

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen sivu ja hienosti olet käyttänyt lankaa kuvaa tehostamaan :) Kiitos kun osallistuit Skräppihetket haasteeseen!

    VastaaPoista
  6. Sirotellut napit ovat hurmaavat! Sivussa näkyy rakkaus :)

    VastaaPoista
  7. Todella hieno sivu! Itse en jotenkin osaa käyttää nappeja sivuilla, joten oli mukava nähdä esimerkki, jossa niitä on käytetty hienosti! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille ihanista ja ilahduttavista kommenteista:)

    VastaaPoista
  9. Leiska on juuri sellainen rennon reteä kuin pikkuisen asento... Hyvä meininki, hieno kokonaisuus!

    VastaaPoista
  10. Ihana sivu, tykkään niin sun tyylistä <3 Huolettoman oloinen lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille, itsekin pidän sivun rentoudesta;)

      Poista