perjantai 21. helmikuuta 2014

Palloilija

Lomalla oli pitkästä aikaa mahdollisuus istatahtaa alas ja vähän skräppäillä. Toki olen minä sen verran askarrellut alkuvuodesta, että olen tehnyt elämäni ekaa project lifea, se on tosi kivaa. Oikein odotan aina sunnuntai-iltaa, että pääsen sitä tekemään. Ehkä joskus voisin esitellä project life tuotoksianikin, jos teitä kiinnostaa?

Mutta siis tämä sivu syntyi p*skarteluhaasteen luonnoksen #221 innoittamana. Paperit ovat vanhoja ja vihdoinkin sain ne käytettyä, ovat olleet jotenkin haastavia. Kuvissa on meidän pieni, tuolloin juuri 1vee täyttänyt ja kävelemään oppinut pieni ihminen, joka nyt on jo lähempänä kahta vuotta kuin yhtä. Taidot vaan karttuvat ja housunpuntit jäävät lyhkäisiksi;) Kesällä kävimme tosi paljon puistoissa. Talvisin lähipuistot ovat iltaisin olleet aika hiljaisia, mutta on niissä silti tullut käytyä, mutta onhan se puistoilu toki kesällä kivempaa. Pallot ovat pojasta kivoja ja ukkeli heittää kohta pidemmälle kuin äiti. Takaisin sivuun, sivusta tuli kivan värikäs ja raikas. Tekeminen oli nopeaa ja hauskaa. Vähän lisäilin koristeita luonnokseen verrattuna, mutta muuten noudattelin sitä. Luonnokset on kyllä kivoja, kun ovat niin selkeitä ja antavat sivuille raamit.

Aurinkoista päivän jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Hyvät värit ja ihanat kuvat:) Project Lifeä jakoon vaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Project lifea pistän jakoon, kun vain kerkeän kuvata;)

      Poista
  2. Ihanat värit :) Ja hieno muutenkin :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kokonaisuus ja tuo iso pallo pikku palloilijan taustalla on kuin maapallo avaruudesta käsin tähtineen kaikkineen, aivan mahtava!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kaikille kommenteista. Ne aina piristävät;)

      Poista
  4. Ihana toteutus! :) Pakko kysyä mikä on project life?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuva-albumi, johon tehdään joka viikosta aukeama valmiin materiaalipaketin avulla. Itse tarvii lisätä vaan kuvat, toki voi hifistellä ja tehdä paljon muutakin;)

      Poista
  5. Aivan mainio sivu! Niin iloinen ja värikäs!

    VastaaPoista